Veistäjä

Turkulaistunut humanisti. Lehmipoikain ja torppareiden sukua. Veistäjää aina tarvitaan. Vai oliko se puuseppää?

lauantai 30. kesäkuuta 2007

Uhanalainen pakina?

Reissu Vammalan Vanhan kirjallisuuden päiville ei mennyt hukkaan. Näin pitkäastä aikaa hyvää ystävää ja tuhlasin samalla rahaa mielenkiintoisiin kirjoihin. Heinä-elokuun reissua varten tarttui mukaan Leif Sundströmin Fasismi, Tadeusz Borowskin Kotimme Auschwitz ja Hannu Juusolan ja Heidi Huutasen Uskonto ja politiikka lähi-idässä. Tässä alkaa kesälomapäivät loppua kesken kirjakasan keskellä :).

Istuin aamulla pakinaseminaarissa, mikä osoittautui erinomaiseksi kaksituntiseksi katsaukseksi pakinan maailmaan. Puhujat eivät hukuttaneet kuulijoita pakinateoriaan (jos sellaista onkaan), vaan toivat esimerkkien ja tarinoiden avulla esiin sen, mitä pakina voi tekstityylinä ja ilmaisun kanavana olla. (Luonnollisesti Wikipediasta, kaiken laatutiedon sähköisestä pääkirjastosta, löytyy artikkeli myös pakinoista.)

Seppo "Bisquit" Ahti ilmaisi huolensa pakinan tulevaisuudesta viihteellistyvässä mediakentässä. Ahden mukaan 60- ja 70-luvuilla pakina oli asiakeskeisen printtimedian lähestulkoon ainoa viihteellinen osa. Sillä oli vahva rooli viihdyttäjänä ja yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmaisumuotona. Vakavuus oli tiedonvälityksen normi. Kekkoslovakian aikoihin Radion ja TVn viihdetarjontakin keskittyi lähinnä lauantai- ja keskiviikkoiltoihin.

Nykyään jokainen päivä on viihdepäivä. Viihdetulvan keskellä pakina marginalisoituu, eikä nouse esiin entiseen tapaan.

Ahden mukaan hyvä pakina on napakka ja tiivis. Hauska. Oivaltava. Pakinan peruskaavaan kuuluu usein se, että tärkeistä asioista kirjoitetaan mahdollisimman kevyesti ja humoristisesti ja tyhjänpäiväisistä asioista tärkeilevään, yliviralliseen ja kapulakieliseen tapaan. Tavoitteena ei ole ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia tai tehdä politiikkaa. Se kuuluu kolumnisteille.

Mietin, että pitääkö Ahdin väite pakinan uhanalaisuudesta paikkansa. Vähän jokaisella aikakausilehdeltä ja sanomalehdeltä löytyy edelleen pakinoitsija tai ainakin useampi humoristinen kolumnisti. Itseltä hupijutut jäävät kuitenkin usein luettua. Tylsämielisyyttä? Huumorintajuttomuutta? Vai liian monta luettua huonoa pakinaa? Vai liian paljon luettavaa?

Netti ja etenkin blogistan antaa pakinatyylille aivan uuden kasvualustan. Netissä pakina voi mielestäni erinomaisesti. Esimerkiksi sähköisen pakinan voimasta voisi mainita esim. Lehden.

Ehkä puheet pakinan uhanalaisuudesta ovat ennenaikaisia. Mutta koko kansan pakinoitsijoiden aika voi olla ohi. Mediakenttä pirastaloituu, eikä yksittäisellä kirjoittajalla ole enää niin vahvaa roolia kuin 60- ja 70-luvulla ehkä oli.

Hyvä pakina ei katoa mihinkään. Se pitää vain osata löytää. Vinkkejä otetaan vastaan.

Tunnisteet: , ,

perjantai 29. kesäkuuta 2007

Digiaikaan! (=Teema-aikaan?)

Eilen kotitaloutemme siirtyi digiaikaan, isovanhempien ystävällisen myötävaikutuksen ansiosta. Telkkarin alla hyrrää nyt Humax PVR-9200C.

VHS-aika on nyt sitten lopultakin ohi. Boksi nauhoittaa ohjelmat kovalevylle, mistä niitä voi katoa kätevästi nauhoja kelaamatta.

Teknostressistä ei voinut asennusvaiheessa puhua. Se meni parissa minuutissa. Ostopäätösvaihe oli toki haastava. Uutta laitetta pukkaa koko ajan ja ominaisuuksia tulee lisää. Humax oli uusimmassa Mikrobitin testissä 3. sijalla ja hinta-laatu-suhteeltaan paras. Se riittää meikäläiselle. Humaxilla saa mm. siirrettyä matskua tietokoneelle DVD-polttoa varten, mikä on ihan kiva, jos lootan 160 gigaa joskus sattuisi täyttymään.

Ohjelmatarjontaan digiaikaan siirtyminen ei tunnetusti tuo juuri parannusta. Ainoa maininnan arvoinen uusi kanava on Yle Teema. Mutta siinä riittääkin vahtaamista.

Täytyy myöntää, että tunsi itsensä aika äärihumanistiksi kun katsoi futisreenien jälkeen teemalta espanjalaista laatuelokuvaa, Maanantain auringossa (Los lunes al sol, 2002), punaviinilasi kourassa. Tähän voisi tottua.

***

Fernando León de Aranoan elokuva kuvaa telakalta työttömäksi jääneen miesporukan ahdistavaa arkea. Jotkut hakevat töitä. Toiset taistelevat systeemiä vastaan. Yksi on perustanut baarin, missä kaikki juovat - melkein joka ilta.

Aranoa kuvaa työttömyyttä miehisen ylpeyden näkökulmsta. Työttömän arki on nöyryytystä. Toimettomuus ja köyhyys alleviivaa miehen tarpeettomuutta aviomiehenä, isänä ja yhteiskunnan jäsenenä. Joko hän on maleksija ja vastuunpakoilija. Kapitalistisen vääryyden sijaiskärsijä ja sietämätön marttyyri. Tai sitten hän on selkärangaton vätys, joka anoo työttömyysviranomaisilta tai työnantajilta almuja (tukea ja työtä). Tai sitten hän juo suruunsa - ja lopulta itsensä hengiltä.

Elokuva kiteytyy kohtaukseen, jossa kalatehtaalla työskentelevä vaimo ja tämän työtön mies hakevat pankista lainaa. Laina-anomuksen allekirjoittaa nainen - "aktiivisena osapuolena". Kylmä pankinjohtaja pyytää avioparilta vihkitodistuksen ja valittelee takaajien puutetta. "Minä olen takaaja", työtön mies sanoo uhmakkaasti. Pankinjohtaja huokaisee ja asettaa laina-anomuksen kahdesta pinosta pienempään, ja kertoo, että hakemus käsitellään kahdessa viikossa. Aviomies hurjistuu ja huutaa: "Miksi laitoit hakemuksen pienempään pinoon? Mikset vain revi hakemusta suoraan. Vaikka olemme köyhiä, emme ole tyhmiä!" Mies syöskyy konttorista ulos hakemus mukanaan. Nainen pyytelee pankinjohtajalta nöyrästi anteeksi ja sättii miestään: "Arvasin, että tässä käy näin kuin näin sinut kotona viski-lasin kanssa".

Hieno pysäyttävä elokuva. Osaapa taas olla varuillaan, kun joku alkaa seuraavan kerran sättimään työttömiä.

Saa nähdä, miten uusi loota vähentää hyvin alkanutta lukuharrastusta :).

Tunnisteet: , ,

torstai 28. kesäkuuta 2007

Pelimies on opasmies?

Huh. Nappasimpa sitten uusimman City-lehden yöjunaan unilääkkeeksi. Virhe, joka ei toistu. Tai no, ehkä taas parin vuoden päästä, kun tulee seuraavan kerran sellainen olo, että olisi kiva tietää, mikä on juuri nyt in.

Sex and the City -teemanumeron pääjuttu Pelimies ja opetuslapset kertoo Jani Päivärinnasta, joka valmentaa miehiä siitä, miten iskeä naisia. Kaveri myy nettisivuillaan Mitä nainen haluaa -dvd-boksia 299 euron hintaan. Itsetuntoa ja iskukykyä vahvistavat luennot maksavat 100 öyröö tunti. Jep.

Tavoitteena on "sisäpeli", kehittyminen "kaikilla rintamilla". Naisia saa kun on itsevarma, röyhkeä ja välinpitämätön. Riikinkukkoilu, huomiota herättävä pukeutuminen, tuottaa myös tulosta. "Alfauroksella" on matala ääni, rytmitetty puhe, hitaat ja harkitut liikkeet, huumori ja hyvä ryhti (check :) ).

Viettelyvalmennusbisnes on globaalia. Jenkeissä viettely-yhteisön (eng. the seduction community!) ykköstähti on mm. Pelimiehen kirjoittanut Neil Strauss.

Tähän soopaan voi suhtautua monella tapaa. Tiukkapipoinen humanisti voisi sanoa, että ihmisten välineellistäminen ja hyväksikäyttö on saanut taas uuden merkkipaalun. Itsetunto-ongelmista kärsivät miehet maksavat itsensä kipeäksi, jotta uskaltaisivat paremmin rakentaa itsetuntoaan - kaatamalla naisia!

Leppoisampi tulkinta niputtaisi miehisen "viettely-yhteisön" ja viettelyvalmentajat samaaan kastiin naisille suunnattujen "ohjekirjojen" kanssa. Harmitonta viihdettä sinkuille ja sinkunmielisille. Jotain mistä puhua ja jotain mille nauraa.

Jaakko Kilpeläisen sinänsä ihan hyvin kirjoitetusta jutusta jää kuitenkin vähän sellainen kuva, että nämä herrat ovat tosissaan. Ei kai sentään?

Tunnisteet: ,

keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Poliittinen antisemitismi - modernisaation tuote?

Voiko antisemitismiä selittää rakenteellisilla syillä? Oliko poliittinen antisemitismi modernisaation tuote? Tämä on kysymys joka tulee mieleen, kun lukee Haumannin A History of East European Jewsin loppulukua.

Haumannin mukaan antisemitismi kasvoi poliittisena ilmiönä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun yhteiskuntamurroksen olosuhteissa. Juutalaisvastaisuuteen kanavoitui merkittävä osa turhautumisesta, jonka teollistuminen ja kaupungistuminen ja argaarisen elämänravan mureneminen aiheutti. Juutalaiset eivät olleet enää välittäjiä maaseutu- ja kaupunkitalouden välillä, vaan kilpailijoita kapitalistisilla markkinoilla.

Joidenkin juutalaisten menestyminen rakennemurrostaloudessa esimerkiksi kauppiaina, pankkireina tai koulutettuina juristeina ja lääkäreinä tulkittiin antisemitistien puheissa merkkinä juutalaisten moraalittomuudesta ja ahneudesta. Toisaalta köyhät, kouluttamattomat ja valtaväestöstä erillään elävät juutalaisista kuvattiin usein loisina ja takapajuisina yhteiskunnan kehityksen estäjinä.

Nationalismin nousu tuki juutalaisvastaisen ilmapiirin kehittymistä - etenkin Venäjän, Itävalta-Unkarin ja Turkin vallan alle jääneissä itäeuroopalaisissa kansoissa. Kansallinen herääminen kovensi asenteita vähemmistöjä kohtaan. Rodulliselle, kielelliselle ja kulttuuriselle yhdenmukaisuudelle annettiin suuri painoarvo, eikä monikulttuuriselle yhteiskuntamallille löytynyt tukea kuin sosialistisista liikkeistä. Tämä näykyikin juutalaisten aktiivisuutena työväenliikkeessä. (Mistä myöhemmin lisää...)

Puolan, Tsekkoslovakian, Uhkarin, Jugoslavian, Romanian ja Bulgarian kansallinen herääminen ja itsenäistyminen asetti juutalaiset puun ja kuoren väliin. Valtaväestön hyväksyntä edellytti usein assimiloitumista ja omasta kulttuurista luopumista.

Valtaväestöön assimiloituneet juutalaiset saattoivat suhtautua hyvinkin vihamielisesti perinteisistä tavoista ja pukeutumistavasta kiinni pitäviin juutalaisiin. "Vanhoillinen" juutalainen nähtiin valtaväestön normeihin sopeutuvien "modernien" juutalaisten ja valtaväestön rauhallisen yhteiselon vihollisena. Monet assimiloituneet juutalaiset kokivat syvän identiteettikriisin, joka saattoi johtaa itseinhoon ja suoranaiseen antisemitsimiin.

Haumann lainaa Franz Kafkan kirjettä [Briefe an Milena] :

"Joskus haluaisin työntää heidät vaatekaapin komeroon, vain siksi, että he ovat juutalaisia (itseni mukaanlukien) ja sitten odottaa hetki ja avata komeroa vähän ja katsoa ovatko he tukehtuneet ja jos eivät, niin sulkea komeron ovi uudelleen ja jatkaa kunnes työ on tehty." (suomennus kirjoittajan).

Haumann väittää - mielestäni melko rohkeasti - että itäeurooppalaisen juutalaisuuden sisäinen kriisi ja juutalaisuutta vastaan hyökännyt antisemitsimi kumpuaa valistusideologiasta:

"Valistusajattelijat halusivat emansipoida ihmiskunnan, vapauttaa sen - Kantin mukaan itseaiheutetusta - älyllisestä epäkypsyydestä. Se, joka ei vastannut vapautetun ihmisen ihannetta, oli "parannettava" tai koulutettava. Hänen oikeutensa olivat vähäisemmät/pienemmät [kuin vapautettujen] ennen kuin tämä tavoite oli saavutettu." (Haumann 2002, 247, suom. kirjoittajan)

Toiko valistus eurooppalaiseen kulttuuripiiriin "älyllisen vapauden" lisäksi myös yhdenmukaisuuden vaatimuksen ja kulttuurisen suvaitsemattomuuden? Oliko esimoderni, keskiaikainen yhteiskunta kuitenkin sallivampi kuin 1800-lukulainen kansallisvaltio?

Mutta toiko valistus ja sitä seurannut nationalismi ja kansallisvaltioajattelu oikeasti mitään uutta Euroopan antisemitistiseen perinteeseen? Samaa vihaa uudessa paketissa?

Tunnisteet: , ,

tiistai 26. kesäkuuta 2007

Itä-Euroopan juutalaisten historiasta

Ensimmäinen matkan orientaatiokirja, Haumannin A History of East European Jews, alkaa olla luettu.

Haumann onnistuu mielestäni onnistuneesti kuvaamaan keskiajan Puola-Liettuan alueen (nyk. Puola, Tsekki, Baltia, Valko-Venäjä, Ukraina) juutalaisten historiaa keskiajalta 1900-luvulle. Suosittelen.

Haumann nostaa esiin 3 keskeistä teemaa, joihin olen kyllä törmännyt aihepiiriä käsittelevässä kirjallisuudessa aiemminkin.

1. Itä-Euroopan juutalaisuus muodostaa vahvan itsenäisen kulttuuripiirin. Kulttuuripiirin autonomiselle kehitykselle on ollut keskeistä keskiajan Puola-Liettuan juutalaisille antamat privilegiot, rajattu poliittinen itsäämäärisoikeus sekä juutalaisten suuri määrä suhteessa muuhun alueen väestöön.

Ristiretkien jälkeen Puola-Liettuan hallitsijoiden tietoisena politiikkana oli houkutella Länsi-Euroopassa vainottuja juutalaisia muuttamaan Puola-Liettuaan ja kehittämään valtakunnan taloutta ja kaupunkien kehitystä.

2. Itä-Euroopan juutalaisilla oli keskiajalta aina 1800-luvulle asti vahva välittäjärooli toisaalta maaseudun ja kaupungin, toisaalta aateliston ja talonpoikaiston välillä. Kauppiaina, tavernanpitäjinä, torimyyjinä ja aateliston palkkaamina työnjohtajina ja byrokraatteina juutalaiset muodostivat merkittävän osan Puola-Liettuan keskiluokasta ja kaupunkilaisväestöstä.

Haumannin tulkinnan mukaan tämä välittäjärooli takasi aateliston tuen juutalaisten kulttuuriselle ja uskonnolliselle autonomialle antisemitistä ja juutalaisten assimilaatiota tavoittelevaa katolista kirkkoa vastaan. Toisaalta välittäjärooli synnytti katkeruutta puolalaisessa talonpoikaistoissa ja kaupunkilaisporvaristossa. Juutalaisia vastaan suunnatu väkivalta liittyi aateliston ja talonpoikien eturistiriitoihin.

3. Puolan jako, teollistuminen, nopea väestönkasvu ja väestön keskittyminen kaupunkeihin ajoi itäeurooppalaisen juutalaisuuden kriisiin 1800-luvulla. Liitto aateliston kanssa hajosi ja kilpailu puolalaisen, venäläisen ja saksalaisen porvariston kanssa kiristyi.

Kaupunkeihin syntyi merkittävä juutalainen proletariaatti, joka eli päivätyön ja seurakuntien ja rikkaiden yksilöiden avun varassa. Juutalaisten väliset sosiaaliset erot kasvoivat. Samoissa seurakunnissa oli sekä suurkapitalisteja että kerjäläisiä.

Kriisiin reagointiin eri tavoin.

Osa juutalaisista pyrki integroitumaan valtaväestöön. Tämä tarkoitti juutalaisista tavoista ja pukeutumisesta luopumista, valtaväestön kielen omaksumista ja joissakin tapauksissa myös kääntymistä kristinuskoon.

Merkittävä osa juutalaisista pyrki vastustamaan assimilaatiota. Tämä näkyi Yiddishin kielen uutena tulemisena ja juutalaisen kirjallisuuden renessanssina. Puhdasoppisuutta korostavat uskonnolliset suuntaukset vahvistuivat.

Monet yksinkertaisesti pakenivat. USAhan muutti vuosien 1880-1917 välillä yli kaksi miljoonaa Itä-Euroopan juutalaista.

Köyhyys, antisemitismin nousu ja pogromit johtivat lopulta juutalaisten poliittiseen mobilisaatioon. Sosialismi lupasi nationalismista vapaata työläisten paratiisia. Sionismi turvapaikkaa, kansallista kotia.

Tunnisteet: ,

maanantai 25. kesäkuuta 2007

12 miljoonan kysymys

USA:n poliittinen ilmapiiri on todella jännittynyt. Kongressi tappelee verissä päin uudesta siirtolaislaista. Vuoden 2008 presidentinvaalityrkyt ovat helisemässä. Miten asemoida itsensä siirtolaisdebatissa niin, että voittaa sekä oman puolueensa esivaalit vuoden 2008 alussa että marraskuun varsinaiset vaalit?

Olen seurannut keskustelun kehittymistä melko pitkään - viimeksi sunnuntain MSNBC:n Meet the Press -ohjelmassa, jossa edustaja Luis Gutierrez (D-IL) otti yhteen konservatiivikommentaattori Pat Buchananin kanssa. (Välihuomautus: Buchanania on luonnehdittu lausella right from Attila the Hun.)

Demokraatit, maltilliset republikaanit (mm. senaattori/presidenttityrkky John McCain) ja presidentti Bush ajavat lakiesitystä, joka antaisi ennen vuotta 2007 USAhan laittomasti tulleille 12 miljoonalle siirtolaiselle mahdollisuuden anoa Z-viisumia, joka antaisi oikeuden jäädä laillisesti maahan ja saavuttaa USAn kansalaisuus 12 vuoden aikana. "Tie kansalaisuuteen" edellyttää mm. nuhteettomuutta, englanninkielen opettelua, sakkojen maksua sekä verojen takautuvaa maksamista.

Änkyrärepublikaanit (eng. "the Conservative Base of the Republican Party") näkevät, että lakiesitys murentaa oikeusvaltion, koska se armahtaa laittomasti maahan tulleet. He argumentoivat, että uuden lain hyväksyminen johtaisi laittomien siirtolaisten tulvan räjähdysmäiseen kasvuun.

Buchanan hengenheimolaisineen vaatii, että Meksikon raja ensin tukitaan ja USAssa rikoksiin syyllistyneet laittomat siirtolaiset etsitään ja karkoitetaan maasta. Kaikkia 12 miljoonaa ei tarvitse kaivaa esiin. Riittää, kun työnantajat lopettavat heidän palkkaamisensa. Kyllä he sitten kotiin palaavat, Buchanan järkeilee.

Siirtolaislakidebatti on historian toistoa. Siirtolaisuudenvastaisuus ja avoin rasismi ovat olleet aina läsnä "sulatusuunissa". Buchananin käyttämä retoriikka kolmannen maailman hyökkäyksestä USAn maaperälle ja amerikkalaisen yhteiskuntarakenteen tuhoutumisesta on sukua 1800-luvun puolivälin antikatolisen Know Nothing -liikkeen sanavarastolle. Samat argumentit kierrätettiin myöhemmin italialaisten, itäeuroopan juutalaisten, kiinalaisten tai japanilaisten siirtolaisuusaaltojen aikoina.

Uutta on oikeastaan vain vanhan debatin kytkeytyminen keskuteluun globalisaatiosta. Siirtolaisuuden vastustajat pääsevät siirtolaisuusväittelyn kautta hyökkäämään "internationalisteja" ja "globalisteja" vastaan. He pääsevät puhumaan vapaakauppasopimus NAFTA:sta ja työpaikkojen katoamisesta Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan.

Tärkeintä lienee kuitenkin se, että konservatiivit pääsevät ottamaan etäisyyttä presidentti Bushiin, joka on toimillaan lähestulkoon tuhonnut republikaanien mahdollisuudet taistella vallasta 2008 ja 2010 vaaleissa.

Lakiesityksen kannattajat puolestaan vetoavat realismiin ja amerikkalaiseen unelmaan. Miksi karkoittaa 12 miljoonaa ahkeraa ihmistä, jotka tekevät USA:n taloudelle keskeistä työtä - työtä, jota muut amerikkalaiset eivät välttämättä tee? Lakiesityksen kannattajat vetoavat myös siihen, että lakiesitys tuo rautaa rajalle: 1000-5000 uutta rajavartiaa, 250 uutta helikopteria, 870 mailia turva-aitaa jne. Washington Postin mukaan lain toimeenpano tulee maksamaan vuosikymmenen aikana yhteensä 126 miljardia dollaria!

Lakiesityksen kannattajat tekevät kaikkensa, että eivät näytä liian pehmoilta. Kansalaisuutta saa odottaa 12 vuotta. Ja se maksaa. Z-viisumista saa pulittaa kahden vuoden välein 3 500 dollaria. Se on matalapalkka-aloilla työskentelevälle siirtolaiselle iso summa.

Suomalaisesta näkökulmasta voi olla vaikeaa ymmärtää kiivasta siirtolaisuusdebattia - ainakaan Buchananin edustamaa äärilaitaa. Ironista onkin, että suomalainen rajamäkeläinen siirtolaispolitiikka tuntuu olevan lähempänä Buchananin toiveita kuin mitä kongressin edessä oleva lakiesitys. Ainakin New York Timesin tilastojen valossa Suomi on siirtolaisten vastaanottajana totaalinen lilliputtimaa. Mistähän se johtuu?

Tunnisteet: ,

sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

Veistäjän kesälomablogi

Veistäjän matka Blogistanissa alkaa tänään. Vähän hirvittää. Onko tämmöisessä julkisessa itseilmaisussa mitään järkeä? Sitä ei tiedä, jos ei kokeile.

Blogitestini kestää kesän ajan. Sitten vedetään johtopäätökset.

Vierailut mm. Vevmangelissa, Lyhytaaloradiossa, Illuusioissa, Toriäijän plokissa ja Lukulampun valossa ja varjossa inspiroivat yrittämään. Rohkeus on tarttuvaa. Ja kesälomalla on aikaa.

Viimeisestä kunnon kesälomastani on aikaa useampi vuosi - se taisi olla kesä 2003, joka kului USA:ta kiertäessä.

Tänä kesänä on vuorossa Keski-Eurooppa ja Israel. Lähtö on heinäkuun 12. päivä ja paluu elokuun 5.

Matkani temaattinen punainen lanka on juutalainen historia. Käyn eurooppalaisen juutalaisuuden keskeisissä keskuksissa Karkovassa, Prahassa ja Wienissä. Tutustun Auschwitzin tuhoamisleiriin. Ja päätän matkani Israeliin.

Kunnon historianopiskelijan tavoin olen varannut matkaorientaatiota varten kasan kirjoja, jotka yritän kahlata läpi ennen reissulle lähtöä. Saa nähdä saanko puoliakaan luettua.

Goldensohn, Leon: The Nurenberg Interviews.
Gilbert, Martin: Israel. A History
Hakkarainen, Jussi-Pekka: Praha. Kirjailijan kaupunki.
Haumann, Heiko: A History of East European Jews
Höss, Rudolf: Auschwitzin kommendantti.
Kafka, Franz: Kootut kertomukset.
Kertesz, Imre: Kohtalottomuus (Sorsatalanság).
Levi, Primo: Tällainenko on ihminen (Se questo é un uomo).
Steinbacher, Sybille: Auschwitz. Lyhyt Historia.
Weil, Jiri: Tähti Sydämmellä (
Život s hvězdou).
Zertal, Idith: Israel`s Holocaust and the Politics of Nationhood

Jos jollakulla on mielessään matkan teemaani sopivia kirja- tai elokuvavinkkejä, otan niitä innolla vastaan.