Veistäjä

Turkulaistunut humanisti. Lehmipoikain ja torppareiden sukua. Veistäjää aina tarvitaan. Vai oliko se puuseppää?

sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

Veistäjän kesälomablogi

Veistäjän matka Blogistanissa alkaa tänään. Vähän hirvittää. Onko tämmöisessä julkisessa itseilmaisussa mitään järkeä? Sitä ei tiedä, jos ei kokeile.

Blogitestini kestää kesän ajan. Sitten vedetään johtopäätökset.

Vierailut mm. Vevmangelissa, Lyhytaaloradiossa, Illuusioissa, Toriäijän plokissa ja Lukulampun valossa ja varjossa inspiroivat yrittämään. Rohkeus on tarttuvaa. Ja kesälomalla on aikaa.

Viimeisestä kunnon kesälomastani on aikaa useampi vuosi - se taisi olla kesä 2003, joka kului USA:ta kiertäessä.

Tänä kesänä on vuorossa Keski-Eurooppa ja Israel. Lähtö on heinäkuun 12. päivä ja paluu elokuun 5.

Matkani temaattinen punainen lanka on juutalainen historia. Käyn eurooppalaisen juutalaisuuden keskeisissä keskuksissa Karkovassa, Prahassa ja Wienissä. Tutustun Auschwitzin tuhoamisleiriin. Ja päätän matkani Israeliin.

Kunnon historianopiskelijan tavoin olen varannut matkaorientaatiota varten kasan kirjoja, jotka yritän kahlata läpi ennen reissulle lähtöä. Saa nähdä saanko puoliakaan luettua.

Goldensohn, Leon: The Nurenberg Interviews.
Gilbert, Martin: Israel. A History
Hakkarainen, Jussi-Pekka: Praha. Kirjailijan kaupunki.
Haumann, Heiko: A History of East European Jews
Höss, Rudolf: Auschwitzin kommendantti.
Kafka, Franz: Kootut kertomukset.
Kertesz, Imre: Kohtalottomuus (Sorsatalanság).
Levi, Primo: Tällainenko on ihminen (Se questo é un uomo).
Steinbacher, Sybille: Auschwitz. Lyhyt Historia.
Weil, Jiri: Tähti Sydämmellä (
Život s hvězdou).
Zertal, Idith: Israel`s Holocaust and the Politics of Nationhood

Jos jollakulla on mielessään matkan teemaani sopivia kirja- tai elokuvavinkkejä, otan niitä innolla vastaan.


5 kommenttia:

Blogger -J. kirjoitti...

Hieno idea, nyt vain odottamaan matkaraportoinnin alkua.

Elokuvista mieleeni tulee lähinnä Wienin tapauksessa Kolmas mies (josta itse bloggasinkin) ja Krakovaa ajatellen kai Schindlerin listassakin on jotain järkeä, ainakin maisemallisesti.

Toisaalta saattaa olla, että koska elokuvat katsoo niin tuttua maisemaa havainnoiden, ne saattavat olla parhaimmillaan vasta matkan jälkeen.

Auschwitz-kirjallisuus ylipäänsä on aika rankkaa massoissa luettavaksi (ja toisekseen, niitä on myös kirjoitettu pilvin pimein), mutta minun suosikkini (Kertesziä hieman parempi) on Tadeusz Borowskin "Kotimme Auschwitz" (Pożegnanie z Marią). Tosin Kertesz sopinee paremmin juutalaisteemaan.

24. kesäkuuta 2007 klo 21.28  
Blogger jokke kirjoitti...

Kafkalta voisin suositella myös Linnaa. Vaikka sen lukemisesta on jo aikaa, muistelen sen liittyneen Prahaan konkreettisestikin. Hyvä kirja!

25. kesäkuuta 2007 klo 9.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa Blogistaniaan, tännehän meitä mahtuu! Matkaraportin kirjoittamiseenhan tämä on hieno väline, ja jospa koukutut bloggaamiseen niin, etten malta lopettaa syksyllä... :) Hieno homma kuitenkin!

Matkavalmisteluihin en osaa sanoa mitään - lähinnä kiristelen hampaita kateudesta, kun haluaisin itsekin matkustaa... :) Yhteyksiin!

25. kesäkuuta 2007 klo 13.46  
Blogger Jussi-Pekka Hakkarainen kirjoitti...

Kafkan Linna kuvitellaan usein virheellisesti liittyvän Prahaan, vaikka näin ei ole. Sen sijaan Oikeusjuttu liittyy ja hyvin oleellisestikin Prahaan, vaikka paikannimiä ei taideta mainita kuin kaksi kertaa koko kirjassa.

Oikeusjuttu onkin sen vuoksi mestarillinen teos - se saa meidät kuvittelemaan tiloista vaikka mitä.

Suosittelen, että heität turistioppaat sivummalle ja luet kaupunkia omin silmin - kävellen ja raitiovaunulla väliin matkustaen. Älä astu Suurten ja Kuviteltujen Odotusten ansaan.

25. kesäkuuta 2007 klo 17.41  
Blogger Veistäjä kirjoitti...

Kiitokset vinkeistä! Voipi olla että Kafkan Oikeusjuttu tai Linna tulee napattua mukaan reissulle iltalukemiseksi.

Lukulampun neuvosta on hyvä ottaa vaari. Suurten ja Kuviteltujen Odotusten ansaan ei pidä astuman.

26. kesäkuuta 2007 klo 17.24  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu