Veistäjä

Turkulaistunut humanisti. Lehmipoikain ja torppareiden sukua. Veistäjää aina tarvitaan. Vai oliko se puuseppää?

torstai 28. kesäkuuta 2007

Pelimies on opasmies?

Huh. Nappasimpa sitten uusimman City-lehden yöjunaan unilääkkeeksi. Virhe, joka ei toistu. Tai no, ehkä taas parin vuoden päästä, kun tulee seuraavan kerran sellainen olo, että olisi kiva tietää, mikä on juuri nyt in.

Sex and the City -teemanumeron pääjuttu Pelimies ja opetuslapset kertoo Jani Päivärinnasta, joka valmentaa miehiä siitä, miten iskeä naisia. Kaveri myy nettisivuillaan Mitä nainen haluaa -dvd-boksia 299 euron hintaan. Itsetuntoa ja iskukykyä vahvistavat luennot maksavat 100 öyröö tunti. Jep.

Tavoitteena on "sisäpeli", kehittyminen "kaikilla rintamilla". Naisia saa kun on itsevarma, röyhkeä ja välinpitämätön. Riikinkukkoilu, huomiota herättävä pukeutuminen, tuottaa myös tulosta. "Alfauroksella" on matala ääni, rytmitetty puhe, hitaat ja harkitut liikkeet, huumori ja hyvä ryhti (check :) ).

Viettelyvalmennusbisnes on globaalia. Jenkeissä viettely-yhteisön (eng. the seduction community!) ykköstähti on mm. Pelimiehen kirjoittanut Neil Strauss.

Tähän soopaan voi suhtautua monella tapaa. Tiukkapipoinen humanisti voisi sanoa, että ihmisten välineellistäminen ja hyväksikäyttö on saanut taas uuden merkkipaalun. Itsetunto-ongelmista kärsivät miehet maksavat itsensä kipeäksi, jotta uskaltaisivat paremmin rakentaa itsetuntoaan - kaatamalla naisia!

Leppoisampi tulkinta niputtaisi miehisen "viettely-yhteisön" ja viettelyvalmentajat samaaan kastiin naisille suunnattujen "ohjekirjojen" kanssa. Harmitonta viihdettä sinkuille ja sinkunmielisille. Jotain mistä puhua ja jotain mille nauraa.

Jaakko Kilpeläisen sinänsä ihan hyvin kirjoitetusta jutusta jää kuitenkin vähän sellainen kuva, että nämä herrat ovat tosissaan. Ei kai sentään?

Tunnisteet: ,

1 kommenttia:

Blogger -J. kirjoitti...

Tosi pelimieshän vaikuttaa aina siltä, että olisi tosissaan.

Tällaisten itsetuntopalveluidenhan menekki perustuu varmasti siihen, että niillä on kysyntää. Ehkä tiukkapipoista ja vanhakantaista, mutta kyllä tässä taas näkee Marxia varioiden sanottuna aineettoman hyödykkeen fetisistisen olemuksen - tässä tapauksessa naisrintamamenestyksen tiimoilla. Voi oikein haistaa, kuinka tässä ymmärryksessä kaikki ongelmat voidaan ratkaista ostamalla jotain. Leppoisamman tulkinnan kai voisi tietyllä tavalla allekirjoittaakin, mutta täytyy sanoa, että aika hintavasta kusetuksesta puhutaan - eiväthän ne ohjekirjatkaan kai noin helvetisti maksa.

City-lehdestä puhuttaessa on kyllä hankala välttää sitä mieleen nousevaa jonkun nokkelamman toteamusta, että viime kädessä koko lehti - kuten monet muutkin pintaliitolehdet - perustuvat markkinaidealle, joka tarjoaa "unelmia taviksille".

28. kesäkuuta 2007 klo 21.42  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu