Freud ja viimeinen (?) Veistäjä

Matkani päättyy sunnuntaina. Tämä jää viimeiseksi blogimerkinnäkseni tältä matkalta – ja mahdollisesti viimeiseksi blogimerkinnäksi tähän blogiin. Työt alkavat maanantaina (6.8) täydellä teholla. En usko, että aikaa ja intoa jokapäiväiseen kirjoittamiseen enää on. Voi toki olla, että merkintöjä tulee tehtyä harvemmin, kerran tai kaksi viikossa. Pitää miettiä jatkoa parin viikon tauon jälkeen.

Sähköisen matkapäiväkirjan kirjoittaminen on ollut useimmiten hauskaa touhua. Välillä se on tuntunut pakkopullalta, rutiinilta päivän päätteeksi. Nyt kuitenkin tuntuu, että blogin pitäminen pito kannatti. Se antoi matkalle tilkkasen syvyyttä. Pisti vähän ajattelemaan näkemäänsä. Ja blogin äärelle voi palata syksyn kiireissä. Muistella.

Ehkä se on antanut lukijoillekin jotakin? Olisikin kiva kuulla blogin ääreen eksyneiltä palautetta. Näin sähköisesti tai kasvotusten.

*

Paluu Wieniin sujui leppoisasti, ilman kommervenkkejä. Yövyimme lentokenttähotellissa, josta isä lähti aamukoneella Saksan kautta Valtoihin.

Ympyrä sulkeutuu. Olen jälleen yksin matkassa ja yötä hostellissa.

Täytyy myöntää, että alan uupua matkustamiseen. Israelin kuumuus ja kosteus, pitkät päivät ja usein melko rauhaton ilmapiiri veivät loppuviikosta voimat.

Lähes kuukauden kestänyt matkustaminen alkaa kuormittaa aisteja. Uusista paikoista ei innostu enää samalla tavalla kuin alkureissusta. Ja koti-ikävä kasvaa päivä päivältä. On aika tulla takaisin kotiin.

***

Matkustamisen filosofia on merkillinen. Matkalla pakenee arjesta. Onnistunut matka pakottaa avaamaan astit näkemään, kokemaan ja oppimaan uutta.

En tiedä, kasvattaako matkustaminen ihmistä tai sivistääkö se todella. Onko matkustaminen vain hetkellistä etäisyyttä tutusta ja jokapäiväisestä? Onko matka vain välivaihe, josta palataan alkupisteeseen? Jaahas. Been there, done that.

Haluaisin uskoa, että matkalla ihminen pystyy näkemään itsestään ja ympäristöstään jotain uutta. Vaihtamaan näkökulmaa. Rytmin vaihdos luo tilaa uusille ajatuksille.

Tämä reissu tuli hyvään väliin. Sain kaipaamaani etäisyyttä työstäni, kaikesta siihen liittyvästä. Aikaa valintojen tekemiseen. Päätin lopullisesti, että omistan vuoden 2008 opiskelulle ja valmistumiselle.

***

Tänään ja huomenna otan mahdollisimman rennosti. Teen, mitä kerkiän ja jaksan. Huomenna olisi tarkoitus käydä museokorttelissa uudemman taiteen äärellä.

Tänään pistäydyin psykoanalyysin isän Sigmund Freudin (1856-1939) vanhassa kotitalossa, joka on myös museo. Museo ei itsessään ollut kovin hääppöinen. Näyttely oli melko sekava, eikä alkuperäistä esineistöä ollut nähtävillä kovinkaan paljoa (vastaanottohuonetta lukuun ottamatta). Valtaosa Freudin jäämistöstä on Lontoossa, johon hän pakeni 1938, kun Itävalta liitettiin Natsi-Saksaan.

Freudin ura ja saavutukset ovat aina kiinnostaneet minua, mutten häpeäkseni ole tutustunut häneen sen kummemmin. Ostinkin museon kirjakaupasta Freud for Beginners -opuksen, joka pyrkii kertomaan Freudin elämäntarinan ja esittelemään miehen keskeisimmät teoriat tiivistetysti ja hauskasti. Hauskasti kuvitetun kirjan lukaisi pariin tuntiin.

Tunnustan avoimesti, että kevyen ”tietokirjallisuuden” lukeminen on yhtä häpeällistä kuin kokoelmalevyjen kuunteleminen. Mutta myönnän uhmakkaasti harrastavani molempia aika ajoin – kun siltä tuntuu :).

Freud for Beginners väittää, että Freudin ja muiden ensimmäisten pyskoanalyytikot ovat vastuussa ihmismielen kolmannesta suuresta vallankumouksesta. Kopernikus romutti maapallo- ja ihmiskeskeisen maailmankuvan, Darwin evoluutio-oppi sitoi ihmisen eläinkuntaan ja luontoon ja Freudin teoriat alitajunnan vaikutuksista ihmismielen toimintaa romutti uskon ihmisen tietoisuuden ja järjen valtaan.

Freudin ajatukset herättivät aikanaan merkittäviä vastarektioita. Ihmismielen sairauksien ja ongelmien selittäminen lapsuuden kokemusten ja seksuaalisuuden kautta ei istunut vallalla olevaan lääketieteeseen, eikä se miellyttänyt konservatiivis-kristillisten piirien ihmiskäsityksiä. Freudia syytettiinkin asioiden liiallisesta seksualisoimisesta. Freudin seuraajista monet, kuten Jung, ottivatkin etäisyyttä Freudin tulkintoihin.

Natseille Freud oli kauhistus. Hänen kirjojaan poltettiin kolmannen valtakunnan kirjarovioissa. Freud oli saanut juutalaisen kasvatuksen ja piti itseään juutalaisena, muttei ollut uskonnollinen. Pikemminkin hän piti uskontoja ihmismielelle haitallisina ilmiöinä.

Freud kuoli Lontoossa pitkäaikaiseen syöpään syyskuussa 1939, eikä hän nähnyt vihaamansa Natsi-Saksan luhistumista. Freudin lapset säästyivät Holokaustilta, mutta siskonsa kuolivat natsien leireillä.

Haifa, Tiberias, Safed, Golan

Kiertoajelulla Pohjois-Israeliin ja kiistellylle Golan kukkuloille huomaa, kuinka pieni maa Israel oikeastaan on. Maan keskiosasta, Tel Avivista, on pohjoisrajalle alle 200 kilometriä matkaa. Jonkun kuulemani vertauksen mukaan Israel on pinta-alataan noin Uudenmaan kokoinen.

Pohjois-Israel eroaa Tel Avivista ja Jerusalemista monin tavoin. Kaupungit ovat pienempiä, ihmisiä on vähemmän ja ilmapiiri tuntuu selkeästi rennommalta. Maaseudulla bussit kulkevat huonosti, mikä näkyy siinä, että varsinkin paikalliset nuoret liftaavat todella paljon. Suurin kaupunki on Haifa, jossa on yksi maan suurimmista yliopistoista. Kaupunki jakautuu rannan vanhan kaupunkiin ja Karmelin vuorelle rakennettuun uuteen kaupunkiin. Kauempana Karmelin vuorella on pieni luostari, josta avautuu näköala koko Pohjois-Israeliin.

Haifasta on noin kolmen vartin ajomatka Kinnesaretin järvelle, jonka liepeillä evankeliumien Jeesus teki ihmeitään. Emme menneet Kalojen ja leipien kirkkoon tai bongailleet muitakaan Raamattu-nähtävyyksi. Söin sentään Tiberiuksessa Apostoli Pietarin kalaa :).

Libanonin rajaa lähestyessä korkeuserot kasvavat nopeasti. Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tiberiukesta pohjoiseen on Safed, juutalaisen mystisismin, Kabbalan kotikaupunki. Vanha Safed on korkealla vuoren päällä, josta avautuu mahtavat näkymät niin Libanoniin kuin eteläänkin päin. On sääli, että maanjäristykset 1700- ja 1800-luvuilla tuhosivat antiikin ja keskiajan synagogat. Nykyiselläänkin kaupunki on ehdottomasti vierailun arvoinen. Vanha kaupunki on tunnettu synagogiensa lisäksi taidekaupoistaa ja ravintoloistaan. Pääsin maistamaan paikallisen kuuluisuuden, jemeniläisen kokin, kasvisipiirasta, joka vei kielen menneessään.

Pohjois-Israelin maantiede ja luonto on monipuolista. Korkeuseroja on paljon. Samoin metsää. Pohjoinen on Israelin vilja-aitta. Maan itsenäisyyden aikana valtaosa pohjoisen soista on kuivatettu vijlelykäyttöön. Viljan lisäksi siellä viljellään mm. appelsiineja ja banaaneja.

Pohjois-Israelin ja Golanin ajellessa tulee mieleen usein Yhdysvaltain keskilänsi: Nebraska, Etelä-Dakota, Wyoming. Vaihtelua on pienellä alueella kuitenkin melko paljon. Sateen vähyyden vuuoksi kastelujärjestelmät ovat alueen tehomaatalouden kannalta äärimmäisen tärkeitä.

Makean veden vähyys on alueelle iso ongelma. Golan kukkulat ja Jordanin joki ovat vedensaannin hyvin tärkeitä. Vesikysymys tekee Golanin palauttamisesta Syyrialle ja Länsi-rannan alueen luovuttamisesta palestinaalaisille vaikean Israelille.

Golanin kukkuloiden päällä huomaa niiden strategisen arvon. Kun katsoo länteen, näkee melkein Välimerelle asti. Kun kääntää päänsä itään, katse kulkeutuu pitkälle Jordaniaan ja Syyriaan. Golanille, niin kuin Gazaan ja Länsirannalle, on rakennettu siirtokuntia Kuuden päivän sodan jälkeen (1967). Siirtokunnat näyttävät ulkoa päin mini-linnoituksilta. Niitä kiertää usein piikkilanka-aita.


Siirtolaiset asettautuvat tunnetusti Israelin poliittisen kartan oikealla siivelle. Hallinnassa olevista kiistellyistä alueista ei haluta luopua, vaan ne halutaan kytkeä tiiviisti osaksi muuta Israelia asuttamalla niitä ja kehittämällä niitä. Alueiden rakentaminen ja viljeleminen luo siirtolaisten silmissä oikeutuksen Kuuden päivän sodassa voitettujen alueiden hallinnalle.

Siirtolaisten pakkosiirto Gazasta pois oli monille israelilaisille raskasta. Vetäytymisen jälkeinen kehitys alueella: siirtolaisten alueelle jättämien kasvihuoneiden tuhoaminen, palestiinalaisten sisällissota ja Hamasin Gazan valloitus, on vienyt monilta uskon rauhan mahdollisuuteen.

Täällä kuulee usein puhetta siitä, kuinka palestiinalaiset eivät osaa hyödyntää nykyään hallussaan olevia alueita, eivätkä oikeasti halua rauhallista rinnkkaiseloa, vaan haluavat vain parempia asemia uutta sotaan Israelia vastaan. Usein kuulee myös sanottavan, että valtaosa israelilaisista olisi valmis palauttamaan kaikki vuonna 1967 vallatut alueet vaikka heti, jos se oikeasti johtaisi rauhaan. Mutta luottamusta tähän ei Gazan esimerkin jälkeen ole.

Toisaalta luottamus myös omiin poliitikkoihin ja armeijaan on romahtanut Libanon toisen sodan jälkeen. Maa tuntuu olevan jollain tapaa tuuliajolla. Useampi nuori, jonka kanssa olen vierailuni aikana keskustellut, miettii tosissaan muuttamista ulkomaille. Ajatus siitä, että voi koska tahansa joutua eturintamalle sotimaan, painaa mielessä.

Sotaintoilijoihin tai äärinationalisteihin en ole täällä törmännyt, mutta kovettuneisiin asenteisiin ja pessimismiin kylläkin. Rauhaa halutaan yli kaiken, mutta se koetaan kaukaisena unelmana. ”Rauha on mahdollinen seuraavan sukupolven aikana, mutten usko että minun”, arvioi yksi Libanonin sodan veteraani.

Israelilaiset ja palestiinalaiset ovat umpikujassa. Israel ei tue palestiinalaisalueiden itsenäistymistä, ennen kuin palestiinalaiset luopuvat väkivallasta ja tunnustavat Israelin. Palestiinalaiset eivät lopeta taistelua, ennen kuin miehitys päättyy.

***

Tämä (ylipitkä) blogimerkintäni on viimeinen Israelista. Huomenna lennän takaisin Wieniin, josta matkaan Suomeen sunnuntaiaamuna.