Krakovan tunnustelua

Perillä ollaan. Matka meni muitta mutkitta. Tai no, Krakovan kentältä menin aluksi väärään bussiin (tai no karttani mukaan oikeaan, mutta reittejähän voidaan toki dynaamisesti muutella aina välillä :) ). Onneksi busseja kulkee täällä tiuhaan. Ainakin osa kulkee myös karttaani merkittyjä reittejä pitkin. Löysinkin lopulta vaivatta hosteliini.

Perinteitä noudattaen muutuin taas lentokentällä amerikkalaiseksi. Tai ympäristöni päättää yhtäkkiä kohdella minua sellaisena. Finskin virkailijat ja rajavartijat puhuvat minulle jääräpäisesti englantia, vaikka vastaan suomeksi. Metamorfoosini tapahtuu jo check-in-vaiheessa. Ja rajamuodollisuuksissa ollaan tarkkoina. Myös Puolan päässä. Oletko ensimmäistä kertaa Puolassa? Mikä on matkasi tarkoitus?

Pitänee laittaa se kansalaisuushakemus vihdoinkin vireille. Sitä onkin vitkutettu jo vuoden 2003 lainmuutoksesta asti.

***

Krakovaan ihastuu helposti. Itse innostun helposti keskiaikaisista ja uuden ajan alun ympäristöistä. Linnat, katedraalit, kapeat kujat, pienet kaupat, kahvilat ja ravintolat, ihmisten vilinä. En tarvitse enempää.

Käytin ensimmäisen päiväni tietoisesti Krakovan tunnusteluun, ilman kummempia suunnitelmia. Puolan kansallishengen keskus, linna- ja katedraalikukkula Wawel, on parin sadan metrin päässä majapaikastani, joten suuntasin siinne ensin.

Wawel toimi kuninkaiden asuinpaikkana ja Puolan kuningaskunnan keskuksena 1600-luvun alkuun, milloin pääkaupunki siirrettiin Varsovaan. Tästä alkoi Krakovan kaupungin taantuma (ainakin oppaani mukaan). Toisaalta kaupunki on pitkän historiansa aikana ollut lähes koko ajan merkittävä tieteen, taiteen ja kulttuurin keskus. Kuninkaatkin kävivät aina Puolan jakoon asti kruunauttamassa itsensä Krakovassa ja heidät haudattiin Wawelin/Krakovan katedraaliin.

Puolan jakojen jälkeen Krakovasta tuli Itävalta-Unkarin omaisuutta. Krakova oli jaetun Puolan suurista kaupungeista autonomisin (Galitsian maakunnan autonomian myötä) ja siitä muodostui 1800-luvun aikana puolalaisuuden keskus. Wawelin kunnostamishanke aloitettiin jo 1800-luvun lopulla ja se jatkui aina Puolan itsenäistymiseen asti. Puolan suuruuden aikojen keskuksen restauroinnista tuli kansallisen terapian muoto. Ja myös kansallista politiikkaa.

Wawel on täynnä turisteja. Kuninkaanlinnaan en enää lippuja tälle päivälle saanut, joten se jää huomiseen. Wawelin/Krakovan katedraalissa sen sijaan vietin aikaa yli tunnin. Kuningassukujen kappeleita, kuninkaallisten hautoja ja taitavaa katolisen kirkkotaiteen ja nationalististen aiheiden yhteensovittamista tutkii mielellään. Lopulta siihen myös uupuu. No, nyt voin ainakin sanoa nähneeni Wasa-suvun puolalaisen kappelin ja Sigismundin haudan.

***

Krakova on ollut ja tuntuu olevan edelleenkin katolisuuden keskus. Wawelilta lähdettyäni lähes koko päiväni meni kirkkoja kiertäessä.

Melkein kaikki keskeiset kirkkorakennuksen tyylisuunnat ovat löydettävissä muutaman sadan metrin sisältä. Esimerkkinä voin mainita St. Andrew´n romaanisen kirkon ja Pyhän Pietarin ja Paavalin barokkiajan kirkon, jotka ovat sopusoinnussa rinnakkain samalla aukiolla.

Kirkkoturismi on Puolassa melko erilaista kuin Suomessa tai edes toisessa katolisessa maassa esimerkiksi Belgiassa. Katedraalit, kirkot ja kappelit ovat todellisessa aktiivikäytössä. Messuja pidetään koko ajan. Ihmisten tulevat kirkkoon hiljentymään, rukoilemaan, itkemään ja suremaan hyvin avoimesti ja konstailematta. Ikään katsomatta. Milloin olet viimeksi nähnyt puolityhjässä suomalaiskirkossa yksin itkevän teinitytön?

Puolalaisten hengellisyys pysäytti minut, vaikka se ei tullut yllätyksenä. Puolalaisessa kirkossa tuntee olevansa toisten uskonnollisessa tilassa tunkeilemassa. Päätinkin lopettaa kirkkokiertueeni siinä vaiheessa, kun päädyin kappeliin, jossa minulta kysyttiin puolaksi (ja sitten englanniksi), että monesko olen rippijonossa.

***

Krakovan oma poika, Johannes Paavali II, näkyy vahvasti katukuvassa. Tupsahdin sattumalta näyttelyyn, jossa kerrottiin Karol Józef Wojtyłan vaiheista Krakovassa ennen paaviksi valintaa sekä peilattiin puolalaisen Paavin suhdetta kotimaahansa. Wojtylasta kuvattiin näyttelyssä neuvostosortoa ja kommunismia vastustaan pyristelleiden krakovalaisten esitaistelijana. Sieluna, jota sortokoneisto ei voinut alistaa. Ja auktoriteettinä, jota vastaan koneisto oli aseeton.


Näyttelyssä nostettiin esiin useita kertoja toisen maailmansodan jälkeen Krakovan kupeeseen rakennettu Leninin terästehdaskombinaatti ja stalinistinen työläislähiö Nowa Huta. Saastuttava tehdaskeskus ja kolkko lähiö edustavat sosialistista hengettömyyttä ja epäinhimillisyyttä, jota vastaan vanha Krakova ja katolinen kirkko taistelivat. Ja lopussa, vanha Krakova, vanha Puola ja ainoa oikea kirkko voittivat.