Auschwitz
Tiesin etukäteen, että vierailu Auschwitzissä tulisi olemaan raskas.Tyhjyyden tila, jonka ihminen kokee kaasukammion sisällä, on sanoin kuvaamaton. Ei ole sanoja.
Auschwitzistä on vaikea kirjoittaa. Tuntuu, että omien tuntemusten ja havaintojen kirjaaminen on tuskallista ja ehkä tarpeetontakin. Yhden turistin tunnepurkaukset 13.7 2007 eivät merkitse mitään sen rinnalla, mitä Auschwitz-Birkenaussa tapahtui vuosina 1941-45.Toisaalta, eikö jokaisen Auschwitzin kävijän tulisi puhua ja kirjoittaa siitä, mitä näki, mitä tunsi. Eikö holokaustin historian pidäkin koskettaa meitä, saada meidät liikuttumaan, saada meidät puhumaan. Saada meidät huutamaan Ei enää koskaan! Ei koskaan...
Eikö vaikeneminen olisi kamalinta mitä tuhoamisleirin nähnyt voisi tehdä? Mitätöidä näkemänsä.
Näin ympärilläni, että Auschwitziin kävijät kohtaavat näkemänsä hyvin eri tavoin. Useat kävijät olivat sonnustautuneet Israeliin lippuun. Vahvempaa historiallista kannanottoa on vaikea kuvitella. Kun lapsi kävelee Arbeit Macht Frei -kyltin alta Daavidin tähteen kietoutuneena, holokausti ei tunnu olevan kaukana menneisyydessä. Se oli eilen.
Joillakin oli vahva tarve tuomita näkemänsä ääneen. Päivitellä. Toiset menevät hiljaiseksi, sulkeutuvat, eivätkä puhuneet edes oman seurueensa jäsenille.
Itse olin opastetulla kierroksella mutta huomasin jättäytyväni koko ajan muusta seurueesta jälkeen. Halusin hiljentyä. Käsitellä näkemäni yksin. Pysähdyin pitkiksi ajoiksi hius- ja tavarakasojen viereen, jotka neuvostosotilaat löysivät evakuoidulta leiriltä tammikuussa 1945 Jokainen kenkä on kävelty tänne. Jokainen matkalaukku kannettu. Jokaisella silmälasiparilla on ollut omistaja.Kävely leireistä suuremman, Auschwitz II (Birkenau), ratapihalla asetti holokaustille mittasuhteet. Parakkeja ja piikkilankaa silmänkantamattomiin. Parhaillaan siellä oli 100 000 vankia. Kun saksalaiset tyhjensivät leirin, he jättivät taakseen vain 7 500 vankia. 60 000 Auschwitzin uhria pakotettiin marssimaan perääntyvien saksalaisten kanssa sydäntalvella. Valtaosa kuoli.
***
Aion mennä tänään iltakävelylle Kazimierzin kaupunginosan vanhaan juutalaiskortteliin. Pohdin mitä päivällä näin ja muistan niitä, jotka Auschwitz tuhosi. Enkä unohda. Koskaan.
Tunnisteet: Auschwitz, Holokausti
lähettänyt Veistäjä | 20.23
3 kommenttia:
Liekö syynä huonosti nukuttu yö vai verbaalisesti tunteet välittävä viestisi, mutta lamaannuin tämän merkinnän luettuani. Yritin keventää tunnelmaa Lukulampun riemastuttavalla reportaasilla latino-hömpästä. Ei. Kunpa todella Goethen sanat toteutuisi jossain historian vaiheessa ja ottaisimme historiasta opiksi, ettemme olisi tuomittuja elämään sitä uudelleen.
Turvallista matkan jatkoa!
Polte päästä itsekin joskus näkemään Auschwitz vai kasvaa. Tavallaan outoa, sillä jo sinun kuvauksesi lukeminen saa sielun kipeäksi ja itkun silmiin. Kuinkahan ahdistuneena tulisin vierailulta pois? Mutta kuten sanoit, ehkä juuri siksi sinne on mentävä: ettei unohda, ettei väheksy, ettei jätä kertomatta eteenpäin.
Olen itse monesti miettinyt, että on tavallaan hieman kummallista ajatella, että vasta keskitysleirillä ymmärtää tosissaan sodan ja murhaamisen kauheuden (siis näin turistin/ulkopuolisen silmin), vaikka samaa on tapahtunut ympäri maailman ja koko ajan. Minulle kidutuksen ja murhaamisen tavalla, määrällä ja paikalla ei ole merkitystä, sillä kaikki on yhtä tuomittavaa ja kamalaa.
Se kai, mitä yritän tässä sanoa epäselvästi on, että onko meidät opetettu ymmärtämään sodan vääryydet ja tuntemaan pahoinvointia ja tuskaa vasta käytyämme keskitysleirissä? Aiheuttaako kasa hiuksia tai kuvat ruumiista vahvemman reaktion katsojassa Auschwitzissa kuin jossain muualla? Onko Auschwitz yleismaailmallisen pahuuden kaikkein merkittävin ilmentymä? Miksi vasta käytyään Auschwitzissa tiedostaa sen, ettei saa koskaan unohtaa?
Selvennän vielä, että en missään nimessä halua väheksyä, tai antaa sellaista kuvaa, kenenkään kokemuksia. Yritän vain hahmottaa Auschwitzin paikkaa nykypäivän ymmärryksen kartalle. Itse olen aikoinani käynyt Berlinin lähellä Sachenhausenin (?) leirillä ja muistan reagoineeni kokemukseen hiljaisuudella. Näitä leirejä ei toki voi verrata täysin toisiinsa, mutta kuitenkin.
Toisaalta, ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää, tapahtui se sitten mitä kautta tahansa (siis laillisia keinoja käyttäen).
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu